Pieni Kulttuuripuoti on syntynyt innostuksesta kulttuuriperinnön vaalimiseen ja kulttuurikasvatuksen kehittämiseen – aikuisille ja lapsille. Puodissa on kaksi työntekijää – Kirsti ja Kauko- molemmat kasvatusalan ammattilaisia sekä peruskoulun että aikuiskoulutuksen parista.

PIENEN KULTTUURIPUODIN toiminnan tarkoituksena on madaltaa kynnystä kulttuurin tarjoamien voimavarojen hankkimiseen.

PUOTI
- järjestää koulutustilaisuuksia yhteydessä museo-ja kulttuurialojen toimijoihin
- suunnittelee ja toteuttaa opettajien täydennyskoulutusta
- auttaa juhlien ja tapahtumien järjestelyissä eri teemoilla, myös kansainvälisten vierailujen yhteydessä
- järjestää tapahtumia oppilaitoksille ja työyhteisöille työhyvinvoinnin edistämiseksi
kohtuullisin kustannuksin, koulutusmäärärahojen puitteissa.

Yhteistyötahoina on ollut sekä julkisia että yksityisiä toimijoita; kuntien koulutuksen järjestäjät,
Opeko, kansainvälisten projektien koordinaattorit, museot, teatterit sekä yksityiset asiantuntijat eri taiteen alojen, käsityöläisyyden ja arkkitehtuurin ja suunnittelutyön kentästä.

VALOA JA VOIMAA OMAN JA TOISTEN KULTTUURI-IDENTITEETIN VAHVISTAMISEKSI

Hyvässä tarkoituksessa,
Pienen Kulttuuripuodin puolesta